Luottamuksen määrittelyä lyhyesti (Raatikainen 2011)

Luottamuksen tieteellisesti määritteleminen on haastavaa, sillä sen määrittelemiseksi ei ole pystytty antamaan vastausta, vaikka sitä onkin jäsennetty monin tavoin. Esimerkiksi sosiologisesti luottamusta lähestytään kollektiivisena ilmiönä, jolloin luottamukseen sosiaalistutaan (Giddens 1991) tai se opitaan (Jalava 2006) varhaislapsuuden sosialisaatioprosessissa. Onnistuneen sosialisaation tuloksena ihmiselle syntyy taito luottaa muihin ihmisiin, kyky kestää erilaisuutta ja pettymyksiä (Stzompka 1999). Sosiologissa tukinnoissa painottuvat yhteisten arvojen ja kulttuurin merkitys (Parsons Jalavan 2006 mukaan). Filosofisten näkökulmien mukaan luottamuksen määritteleminen ei sen sijaan ole yksiselitteistä. Monien filosofien mukaan uskomukset ja odotukset liittyvät läheisesti luottamukseen, jolloin motiiveilla on tärkeä rooli (Govier 1993; Kotkavirta 2000). Myös se, onko luottaminen tietoista vai ei, puhututtaa (Lagerspetz 1996). Luottamus nähdään filosofien mukaan osana rooleja (Baier 1992) sekä valtaa ja kontrollia (Baier 1992; Blomqvist 1997). Psykologiset näkemykset luottamuksesta painottuvat kehityspsykologiseen näkökulmaan (Erikson 1950) ja osaksi yksilön persoonallisuutta (Deutsch 1958). Psykologien mukaan luottamus kuuluu ihmisen tasapainoiseen kokemukseen elämästään ja hänen kykyynsä solmia ja ylläpitää ihmissuhteita (Child 2001). Luottamuksella on monia hyviä vaikutuksia: se antaa yksilölle tilaa, lisää ihmisten turvallisuuden tunnetta ja ennustettavuutta. Yhteisön luottamuksellisen kulttuurin puolestaan lisää suvaitsevaisuutta. (Ilmonen & Jokinen 2002).