Luottamuksen määrittelyä lyhyesti (Raatikainen 2011)
Luottamuksen tieteellisesti
määritteleminen on haastavaa, sillä sen määrittelemiseksi ei ole pystytty
antamaan vastausta, vaikka sitä onkin jäsennetty monin tavoin. Esimerkiksi sosiologisesti luottamusta lähestytään
kollektiivisena ilmiönä, jolloin luottamukseen sosiaalistutaan (Giddens 1991)
tai se opitaan (Jalava 2006) varhaislapsuuden sosialisaatioprosessissa. Onnistuneen
sosialisaation tuloksena ihmiselle syntyy taito luottaa muihin ihmisiin, kyky
kestää erilaisuutta ja pettymyksiä (Stzompka 1999). Sosiologissa tukinnoissa
painottuvat yhteisten arvojen ja kulttuurin merkitys (Parsons Jalavan 2006
mukaan). Filosofisten
näkökulmien mukaan luottamuksen määritteleminen ei sen sijaan ole
yksiselitteistä. Monien filosofien mukaan uskomukset ja odotukset
liittyvät läheisesti luottamukseen, jolloin motiiveilla on tärkeä rooli (Govier
1993; Kotkavirta 2000). Myös se, onko luottaminen tietoista vai ei, puhututtaa
(Lagerspetz 1996). Luottamus nähdään filosofien mukaan osana rooleja (Baier
1992) sekä valtaa ja kontrollia (Baier 1992; Blomqvist 1997). Psykologiset
näkemykset luottamuksesta
painottuvat kehityspsykologiseen näkökulmaan (Erikson 1950) ja osaksi yksilön
persoonallisuutta (Deutsch 1958). Psykologien mukaan luottamus kuuluu ihmisen
tasapainoiseen kokemukseen elämästään ja hänen kykyynsä solmia ja ylläpitää
ihmissuhteita (Child 2001). Luottamuksella on
monia hyviä vaikutuksia: se antaa yksilölle tilaa, lisää ihmisten
turvallisuuden tunnetta ja ennustettavuutta. Yhteisön luottamuksellisen kulttuurin
puolestaan lisää suvaitsevaisuutta. (Ilmonen & Jokinen 2002).
